Elina Hiltunen: Tytön ei tarvitse olla hyvä jätkä ollakseen hyvä tekniikassa

Netissä leviää videoita, jossa pikkutyttö pukeutuu supersankariksi juhliin. Kaikki muut tytöt ovat pukeutuneet pinkeiksi prinsessoiksi. Supersankarityttöä ylistetään kommenteissa: hän on rohkea! Uskaltaa olla erilainen. Hänestä varmaan tulee jotain hienoa isona. Lauma pikkuprinsessoja taas ei kerää liiemmin ihailuja. He ovat vain korostettu esimerkki strereotypioista. Eivätkö heidän vanhempansa ajattele tyttöjen tulevaisuutta!

Facebookissa leviää myös mainoskuva, jossa pikku tytöllä on t-paita, jossa lukee: ”Forget princess, I want to be astronaut”.  Kuva kerää taas liudan tykkäyksiä. Tällaista asennetta pitää pikkutytöille puskea. Tähdätkää tytöt korkealle ja unohtakaa kaikenlaiset pinkit krumeluurit, pitsit ja hepeneet. Unohtakaa prinsessat!

On hienoa, että tässä ajassa naisen, luonnontieteet ja tekniikka osataan jo yhdistää toisiinsa. Ainahan näin ei todellakaan ole ollut. Naisia luonnontieteiden ja teknologian alalla on ollut pidempäänkin, mutta roolit ovat rajoittuneet esimerkiksi miestutkijoiden avustajiksi tai muiksi sivuhuomautuksiksi historian lehdillä. Naisilta kun aikaisemmin esimerkiksi yliopistoon pääsy evättiin. Marie Curie oli ensimmäinen nainen, joka sai Nobel-palkinnon. Tämä tapahtui vuonna 1903. Se, että nainen sai Nobel-palkinnon ei liittynyt tuon ajan valitsijakomitean avarakatseisuuteen vaan siihen, että Marien aviomies ja tutkijakumppani Pierre Curie mitä kohteliaimmin suositteli vaimoaan Marieta myös palkinnon saajaksi. Nobel komitea myöntyi vaatimukseen. Vaikka naisia Nobel-palkinnon saajina on vielä huomattavasti miehiä vähemmän, kukaan tuskin enää kyseenalaistaan naisten aivoja tieteen tekemisessä.

Mutta millainen tyttö/nainen saa olla kiinnostunut tekniikasta? Kun itse opiskelin 1990-luvulla Otaniemessä diplomi-insinöörin tutkintoa, opin aika nopeasti, että pärjätäkseen huomattavan maskuliinisessa ympäristössä, nuoren naisen kannattaa olla ennen kaikkea hyvä jätkä. Seksistisille ja naista halventaville vitseille piti osata nauraa mukana, jos aikoi pysyä yhteisön jäsenenä. Hame päällä ei todellakaan juostu luennoille. Aina ”hyväksi jätkäksi” naamioituminen ei tosin edes riittänyt- siitä insinöörimaailman herrasmiesperinteet pitivät huolta. Esimerkiksi Otaniemen ”herrasmieskerhoihin” ei ollut asiaa, jollei omistanut munia. Eräällä teollisuusekskursiolla, johon osallistuin nuorena opiskelijatyttönä, teollisuuslaitoksen isäntä lateli aivan tosissaan, että valitettavasti heidän yrityksensä ei voi palkata naisia töihin, koska on nämä saunaillat asiakkaiden kanssa… Taas naiselta puuttuivat nuo teknoelämän selviytymisvälineet -eli munat.

Omasta opiskeluajastani on jo parikymmentä vuotta, ja toivon, että ajat ovat muuttuneet tästä. Toivon, että tekniikan ja insinööritieteiden maailmasta on tullut tasa-arvoisempi ja vähemmän seksistinen. Toivon, että nainen kelpaa vaikka kuinka naisellisena ja vaikka pinkkiin pukeutuneena teknologian pariin, eikä uskottavuutta hamuillakseen täydy teeskennellä olevansa äijä.

Tasa-arvoista asennettaan voi jokainen tarkistella pienten tulevien naisinsinöörien (=lue pikkutyttöjen) kohdalla. Pääosa tytöistä tykkää pieninä prinsessoista ja pinkistä (Huom: osa ei tykkää, ja sekin on ihan ok!). Voidaan saivarrella, että kyseessä on markkinatalous, joka puskee pinkkiä tavaraa, prinsessanukkea, helmikaulakorua ja yksisarvista tuotantolinjalta suoraan pikkutyttöjen lastenhuoneisiin. Ehkä näin on. Tämä on kuitenkin pikkutyttöjen maailmaa. Se on heille todellista, kiehtovaa, haluttavaa. Jos ”prinsessatytön” haluaa kiinnostuvan tekniikasta ja luonnontieteistä on kasvattajalla kaksi vaihtoehtoa: joko hyväksyä  tämä pinkki ja prinsessainen todellisuus ja kietoa mielenkiintoiset luonnontieteet ja tekniikka tähän maailmaan - tai vaihtoehtoisesti alkaa raahata tyttöä leluosaston ”teknisemmälle puolelle” (joku sanoisi tässä ”poikien osastolle”) ja yrittää innostaa tyttö tätä kautta tekniikkaan. Jälkimmäinen vaihtoehto ei  allekirjoittaneen mielestä ole pidemmän päälle toimivaa.

Mielestäni- ja toivottavasti monen muunkin mielestä- naisen ei tarvitse olla hyvä jätkä, ollakseen uskottava teknologiamaailmassa. Tytön ei tarvitse ”poikamainen”, ja leikkiä autoilla jotta hänestä voisi tulla jotain merkittävää isona. Prinsessa- ja kotileikit ovat ihan ok. Prinsessatytötkin pääsevät pitkälle!

”I want to be princess- and I want to be astronaut too!”

Elina Hiltunen, diplomi-insinööri, Kauppatieteen tohtori, tietokirjailija on kahden lapsen (tytön ja pojan) äiti. Elinan ja hänen tyttärensä leikkivät yhdessä prinsessaleikkejä, kun tytär oli taapero- ja tästä huolimatta (tai ehkä siitä syystä) tytär on kiinnostunut luonnontieteistä.

Elina on myös Tiedettä Tytöille hankkeen perustaja ja haaveilee, että saisi joskus järjestettyä Prinsessa-Tiede tapahtumia pikkutytöille.