Säätiö jakoi 1000 euron stipendejä pitkässä matematiikassa menestyneille ylioppilaille

Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö myönsi stipendit 176 ylioppilaalle, jotka kirjoittivat pitkän matematiikan huippupistein. Säätiö haluaa kannustaa palkinnolla nuoria matemaattisten aineiden pariin.  

Eniten stipendejä huippulukioille pääkaupunkiseudulla ja Tampereella  

Stipendirohmuina kunnostautuivat tuttujen lukioiden ylioppilaat. Ykköspaikalle palasi Etelä-Tapiolan lukio, jonne myönnettiin 13 stipendiä.  

 

”Lukioomme tullaan toki peruskoulusta hyvillä keskiarvoilla, eli opiskelijat ovat jo aloittaessaan hyvin taitavia ja innokkaita. Mutta menestyksen taustalla on kuitenkin opiskelijoiden tasaisen ahkera työnteko. Kiitosta täytyy antaa myös koulun matematiikan opettajille, joilla on erittäin hyvä tiimi. He todella panostavat yhdessä siihen, että niin opiskelijat kuin opetuskin kehittyvät”, sanoo Etelä-Tapiolan lukion rehtori Anni Virnes. ”Lukiossamme on jo usean vuoden ajan järjestetty ylimääräistä laskuliiteritoimintaa, jonka merkitys on varmasti korostunut etäopetuksessa. On tärkeää, että opiskelijoilla on mahdollisuus innostua yhdessä.” 

  

Etelä-Tapiolan lukiossa 69 % ylioppilaskokelaista kirjoitti pitkän matematiikan. Se oli suosituin aine heti äidinkielen ja pitkän englannin jälkeen.  

 

”Lukiossamme on panostettu korkeakouluyhteistyöhön, jota on korona-aikana järjestetty erityisesti etäluentojen avulla. Näillä luennoilla opiskelijat ovat konkreettisesti kuulleet, mihin matematiikkaa tarvitaan ja mitä hyötyä siitä on.”  

 

 

Stipendi kannustaa matematiikan opiskeluun

Vaikka tutut huippulukiot veivät jälleen suurimmat stipendipotit, joka vuosi listalla on myös lukioita, joihin sisäänpääsyyn ei vaadita huippukeskiarvoja. Tänä vuonna esimerkiksi yksi stipendi myönnettiin Kontulassa sijaitsevan Helsingin yhteislyseon lukion opiskelijalle. Helsingin yhteislyseo on melko pieni lukio, johon valitaan vuosittain noin 100 opiskelijaa. Keskiarvoraja jää yleensä jonkin verran alle kahdeksan.

”Lukiomme etuna on kohtuullinen koko ja paikallisuus - suuri osa opiskelijoistamme tulee samassa yhteydessä toimivasta yläkoulusta. Pitkän matematiikan opetuksesta vastaa yleensä yksi opettaja, joka pystyy hitsaamaan matikan ryhmät varsin tiiviiksi. Tiiviissä ryhmässä pystytään hyvin kannustamaan toinen toistaan. Toisaalta silloin opettajalla on myös mahdollisuus nähdä opiskelijat yksilöinä ja auttaa jokaista sillä tasolla, joka heitä palvelee parhaiten. Meillä on siis mahdollista yltää tämän stipendin kaltaisiin huippusuorituksiin, mutta samassa ryhmässä pystytään myös huolehtimaan niistä, joiden tavoitteet eivät ole ihan huipulla”, kertoo Helsingin yhteislyseon rehtori Jussi Sutinen.

Ylioppilaille myönnettävä stipendi on Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön asiamiehen ja johtajan Antti Aarnion mukaan säätiön tunnetuin rahoitusmuoto. Se on tuttu monelle lukiolaiselle ja innostaa heitä tekemään parhaansa matematiikan parissa. Stipendillä säätiö haluaa myös viestiä opiskelijoille, että teknologia-ala tarjoaa mielenkiintoisia haasteita matemaattisista aloista kiinnostuneille. 

Säätiö on jo vuosien ajan tukenut matematiikkaa monin tavoin. Viimeisimpänä panostuksena säätiö lahjoitti yli 2 miljoonaa euroa matematiikan opetukseen alakouluissa. Lahjoituksen tarkoituksena on tukea matematiikan oppimisen mahdollisuuksia laajasti.

“Säätiömme on panostanut paljon siihen, että kaikilla olisi mahdollisuus oppia matematiikkaa. On kuitenkin hyvä huomata, että matematiikan huippuosaamisen tarve ei ole vähentynyt mitenkään. Haluamme edelleen palkita myös loistavasta opintomenestyksestä ja samalla innostaa kaikkein lahjakkaimpia jatkamaan uralle, jossa katsotaan rohkeasti eteenpäin ja luodaan aivan uutta matematiikkaa. Sillä ratkaistaan maailman suuria ongelmia”, Aarnio sanoo.  

Kaikki palkitut ylioppilaat, kevät 2021