3 miljoonaa euroa tutkimushankkeille:
Digitaalisia pelejä aivosairauksien hoitoon ja tarkkaa navigointia sisätiloissa 


Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö ja Jane ja Aatos Erkon säätiö myönsivät yhteensä kolme miljoonaa euroa kuudelle suomalaiselle tutkimushankkeelle. Säätiöiden tuella kehitetään esimerkiksi digitaalisia lääkkeitä masennukseen, piensatelliittiteknologiaa ja biopohjaisia muovinkorvikkeita. 


Säätiöt myönsivät
500 000 euroa apulaisprofessori Matias Palvan hankkeelle, joka yhdistää aivo- ja pelitutkimusta ja kehittää digitaalisia lääkkeitä erityisesti masennuksen hoitoon. Aivojen toimintaa muovaavista videopeleistä voi tulla tärkeä uusi aivosairauksien hoitomuoto. Ne voivat myös auttaa ikääntyviä pitämään yllä aivokuntoaan. Hanke nostaa Suomen digitaalisten peliterapioiden kärkimaaksi tutkimuksen, terveydenhuollon ja peliteollisuuden yhteistyöllä.

Professori Heidi Kuusniemen vetämä INCUBATE-hanke puolestaan kehittää teknologiaa, joka tuo tarkan navigoinnin sisätiloihin. Paikannus, navigointi ja ajanmääritys ovat tärkeä osa yhteiskunnan digitaalista infrastruktuuria. Paikannuspalvelut eivät kuitenkaan toimi hyvin sisätiloissa tai ulko- ja sisätilojen välillä. Uusi piensatelliittiteknologia ratkaisee ongelman ja tuo sisätilanavigoinnin hyödyt esimerkiksi teollisuuteen, palo- ja pelastustoimeen sekä älypuhelinsovelluksiin. Hanke sai 950 000 euron potin.

Rahoitusta 350 000 euroa sai myös professori Mikko Alavan johtama Älyä vaahtoihin -hanke, joka etsii vaihtoehtoja muoville. Hanke kehittää biopohjaisista vaahdoista kierrätettäviä muovinkorvikkeita tekoälyn vauhdittamana. Kyseessä on yksi maailman ensimmäisistä hankkeista, jossa käytetään tekoälyä biomateriaalien suunnittelussa. Kaupalliset mahdollisuudet ovat suuret: biopohjaisia muovinkorvikkeita voidaan käyttää esimerkiksi pakkaus-, rakennusmateriaali- ja metsäteollisuudessa. 

Tutustu myös muihin kolmeen rahoitusta saaneeseen tutkimushankkeeseen: 

  • Robin Ras (600 000 euroa): Hanke kehittää kulutusta kestäviä ja likaa hylkiviä pintoja. Uudenlainen panssaripinnoite on jopa kymmenen kertaa aiempia pinnoitteita kestävämpi.
  • Arto Visala (400 000 euroa): Hanke kehittää ilmastonmuutoksen muovaamiin olosuhteisiin kevyitä puoliautonomisia metsäkoneita. Ne säästävät luontoa ja ratkaisevat kuljettapulan ongelmaa.   
  • Katja Hölttä-Otto (150 000 euroa): Hanke tutkii, miten tuotekehittäjän ja käyttäjän keskinäinen ymmärrys rakentuu ja siirtyy eteenpäin yrityksessä. Onnistunut tuotekehitys vaatii empatiaa. 

Tulevaisuuden tekijät -ohjelma vahvistaa strategista osaamista


Tulevaisuuden tekijät -rahoitusohjelma etsii suomalaisten yliopistojen kunnianhimoisia, tulevaisuuteen katsovia tutkimusavauksia. Viidettä kertaa järjestettyyn rahoitushakuun lähetettiin yli
90 uutta tutkimusideaa.

”Hyvinvointimme rakentuu ihmisten osaamiselle. Tänä päivänä tutkittua tietoa ja kriittistä ajattelua tarvitaan enemmän kuin koskaan: tiede ja tutkimus auttavat meitä pysymään kehityksessä mukana. Tulevaisuuden tekijät -ohjelma nostaa tänäkin vuonna esille ajankohtaisia ja yhteiskunnallisesti merkittäviä hankkeita, jotka rakentavat omalta osaltaan kestävämpää huomista”, sanoo Jane ja Aatos Erkon säätiön asiamies Hanna-Mari Peltomäki.

“Rahoitamme tutkimusavauksia, jotka palvelevat teollisuutta  ja yhteiskuntaa pitkällä aikavälillä. Tänä vuonna uusi kiinnostava aluevaltaus ovat digitaaliset lääkkeet. Rahoituksen saanut hanke tuo uuden kulman keskusteluun mielen hoidosta. Hanke on myös hyvä esimerkki siitä, millaista innovatiivista tutkimusta Tulevaisuuden tekijät -rahoituksen turvin on mahdollista tehdä”, Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön hallituksen puheenjohtaja JT Bergqvist sanoo.

Tulevaisuuden tekijät -ohjelma järjestetään vuosittain. Seuraava rahoitushaku aukeaa helmikuussa 2021. Viiden vuoden aikana rahoitusta on myönnetty nyt 29 hankkeelle yhteensä 15 miljoonaa euroa.  


Lisätietoja:

Antti Aarnio
Asiamies, Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö
puh. 040 503 6634
antti.aarnio@teknologiateollisuus.fi

Hanna-Mari Peltomäki
Asiamies, Jane ja Aatos Erkon säätiö
puh. 044 513 1069
hanna-mari.peltomaki@jaes.fi

Kaikkien rahoitettujen hankkeiden esittelyt ja lisätietoa Tulevaisuuden tekijät -ohjelmasta


Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö on perustettu vuonna 2003. Se on olemassaolonsa aikana myöntänyt 120 miljoonaa euroa avustuksia ja lahjoituksia Suomen teknologiateollisuutta uudistaviin avauksiin. Painotus on innovaatio- ja osaamisympäristön kehittämisessä.

Jane ja Aatos Erkon säätiö on perustettu vuonna 2002 tukemaan korkeatasoista, kansainvälistä tutkimusta sekä taidetta ja kulttuuria. Säätiön ensisijaisena tarkoituksena on edistää ja tukea tekniikan ja taloustieteiden sekä lääketieteen tutkimusta.