Petri Laarne: Matematiikan kauneutta jakamassa
Matemaattinen heräämiseni tapahtui lukion toisena vuonna. Olen pienen ikäni ollut kohtalaisen näppärä laskemaan, mutta matematiikka oli tuntunut pelkältä tylsältä välineeltä kiinnostavampien asioiden tavoitteluun. Nyt kuitenkin palaset loksahtivat kohdalleen: aloin ymmärtää, miksi matikantunnilla asiat tehdään välillä pidemmän kautta. Logiikka matematiikan taustalla alkoi tuntua tavoittelemisen arvoiselta, eikä kyse enää ollutkaan laskemisesta ja tulosten soveltamisesta.
Hyvien opettajien merkitystä ei voi kiistää. Omassa tapauksessani he paitsi toivat esille matematiikan sisäistä kauneutta ja hyödyllisyyttä, myös raottivat verhoa laajempaan matematiikkaan. Koulumatikka kun on vain pintaraapaisu, ja yliopistomatematiikankin aiheista voi ammentaa helppotajuisia ja hauskoja sovelluksia. Tutullekin matikalle löytyy ilahduttavan outoja käyttökohteita. Päädyin populaarimatematiikan piiriin, ja internetistähän löytyi runsaasti hupia kaikilta sen aloilta.
Lukion edetessä kohti loppuaan aloin kiinnittää yhä enemmän huomiota tieteen yleistajuistamiseen. Englanninkielistä sisältöä oli paljon niin verkossa kuin paperilla, mutta kirjakauppojen hyllyiltä sai usein etsimällä etsiä pientä luonnontiedenurkkausta. Yleistajuinen tiede jää helposti tuoreimman ihmedieetin alle; sen seurauksia voi kuvitella. Vaikka monta hyvää poikkeusta onkin, luonnontieteiden ja erityisesti matematiikan tarjontaa olisi mielestäni varaa laajentaa.
Ajatus popularisoijien joukkoon liittymisestä kyti abivuonna, varsinkin yhden opettajani perustettua oman pulmabloginsa (www.opettajah.fi). Välivuoden alussa käärin hihat: pistin blogin pystyyn ja aloin kirjoittaa milloin mistäkin matematiikan alasta ilman sen tarkempaa kohderyhmää. Ensimmäisten puolen vuoden aikana olen oppinut valtavasti! Olen vasta alkumetreillä niin matemaatikkona kuin kirjoittajana, mutta toivon voivani inspiroida ihmisiä nyt ja tulevaisuudessa. Ainakin itselläni on ollut hauskaa.
Matematiikka selittää maailmaa ja sen ilmiöitä uskomattoman tehokkaasti ja välillä yllättävilläkin tavoilla. Siksi yritän kannustaa jokaista ajattelemaan, miten ja miksi asiat toimivat ja mitä muuta matematiikka on kuin laskemista. Vaikka onkin turha odottaa jokaisen innostuvan matematiikan itsensä kauneudesta, jokainen hyötyy sen ja erilaisten tieteiden periaatteiden ymmärtämisestä. Nykyajan monimutkaisessa ja abstraktissa yhteiskunnassa laajan ymmärryksen tarve vain kasvaa.
Syksyllä astun yliopiston ovista sisään matematiikan opiskelijana. En tiedä tulevaa ammattiani, enkä sitä tietoa vielä tarvitsekaan: matematiikka on varma valinta, jota voi soveltaa melkein missä tahansa, kuten tämän blogin tarinat kertovat. Haluan päästä syventämään ymmärrystäni maailmasta ja logiikasta kaiken taustalla. Haluan koskettaa sitä kauneutta, joka syntyy luovissa aivoissa kourallisesta kiistämättömiä perusasioita. Haluan tietää, miten kaikki toimii – ja kertoa siitä eteenpäin.
Petri Laarne, kevään 2016 ylioppilas, syksyllä aloittava matematiikan opiskelija ja matikkablogin www.nollakohta.fi kirjoittaja. Petri Laarne palkittiin vuonna 2016 Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön ylioppilaan stipendillä erinomaisesta menestyksestä pitkän matematiikan kirjoituksissa.
#matematiikka100