Infrapunalämmitteinen sukelluspuku toi Metex-palkinnon Aino Aarnio-Juuriselle ja Visa Kupiakselle

Työpari Aino Aarnio-Juurinen ja Visa Kupias sai vuoden 2015 Metex-palkinnon taiteen maisterin lopputyöstään In search for Avanto. Palkitussa työssä suunnitellaan uusinta teknologiaa hyödyntävä, kylmien vesien sukelluspuku.

Metex-palkinto luovutettiin Aalto-yliopiston taiteen korkeakoulun publiikissa 12.6.2015. In search for Avanto -työssä on suunniteltu moderni, kylmässä vedessä toimiva sukelluspukumallisto, jonka välipukuun on integroitu infrapunalämmitys.

Työssä nousee esiin monialainen osaaminen: Aino Aarnio-Juurinen toi työhön muodin ja vaatesuunnittelun osaamisen, Visa Kupias taas teollisen muotoilun.  Lisäksi siinä on hyödynnetty innovatiivisia teknologiaratkaisuja.

Sukellusasuun kuuluu kolme kerrosta: kuivapuku, infrapunalämmitteinen välipuku ja aluskerrasto. Niissä kaikissa hyödynnettiin viimeisintä teknologiaa ja materiaaleja. Sukeltajan ei tarvitse enää kantaa erillistä akkukanisteria, vaan infrapunajärjestelmä saa virtansa langattomasti 3D-tulostimella toteutetusta sukelluspainosta, johon elektroniset komponentit on sisällytetty. Koko asu, välikerroksen infrapunapaneelit mukaan lukien, on suunniteltu niin, että se tuntuu päällä mukavalta.

– Työ oli loppuun asti ajateltu ja erinomaisesti toteutettu. Tekijät ovat todella paneutuneet rakentamaan niin teknologisesti kuin toiminnallisesti käyttäjätarpeisiin vastaavat ratkaisut. Työn tuloksia tullaan varmasti myös kaupallistamaan, perustelee Metex-rahaston palkintolautakunnan puheenjohtaja Jussi Neuvo palkintopäätöstä.

Sukellusteemaan liittyvä idea tuli yhdeltä työn ohjaajista, Aalto-yliopiston laboratorioinsinööriltä Jussi Mikkoselta sekä Aalto-yliopiston Media Factoryn johtajalta Juhani Tenhuselta. Työparilla ei itsellään ollut aiempaa kokemusta sukeltamisesta.

– Halusimme Visan kanssa tehdä puettavaan teknologiaan liittyvän lopputyön. Ohjaajamme ehdotti, että laitesukeltaminen on sellainen aihe, jonka ympärille voisi kehittää uutta, Aarnio-Juurinen kertoo.

Työhön sisältyi paljon kenttätutkimusta: Aarnio-Juurinen ja Kupias haastattelivat sukeltajia, sukellusvaatevalmistajia ja sukelluslääketieteen asiantuntijoita. Selvisi, että olemassa olevat varusteet ovat pitkälti vanhanaikaisia. Lämpimänä pysyminen on sukeltajalle paitsi mukavuus-, myös turvallisuuskysymys.

– Tuotteita piti tietenkin myös testata. Visa kävi laitesukelluksen peruskurssin ja teimme vaatteet hänen mittojensa mukaan, Aarnio-Juurinen kertoo.

Entä mitä jatkossa? Pääsevätkö sukeltajat pian hyödyntämään infrapunapukua? Aarnio-Juurinen sanoo, että kaikki on tulevaisuuden suhteen vielä auki.

– Toivottavasti tästä syntyy jotain! Me käymme sukellusvaatevalmistajien kanssa syksyllä keskusteluja tästä. Elektroniikkapuoli on puvussa vielä vähän protoasteella, eli se vaatii kehitystyötä. Haluan kyllä tehdä puettavan teknologian parissa töitä tulevaisuudessa, tämä on tulevaisuuden ala!

Suomalaista elinkeinoelämää edistävä Metex-rahasto toimii osana Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiötä. Rahasto myöntää 5 000 euron arvoisia palkintoja vuosittain huipputason lopputöistä Aalto-yliopistosta tekniikan ja taiteiden koulutusohjelmista valmistuville. 

LISÄTIETOJA:

Laura Juvonen
Asiamies, TkT
Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö
puh. 040 589 6263

Teksti: Sini Kaukonen
Kuvat: Jaakko Kahilaniemi