Laura Pasanen: Mitä matematiikka on opettanut minulle?

Lukiossa tein mielestäni varmoja valintoja: pitkää matematiikkaa ja fysiikkaa, mausteeksi ranskaa ja kuvaamataitoa. Olin päättänyt hakea opiskelemaan arkkitehdiksi lukion jälkeen, mutta ajattelin pitää ovia avoinna vielä muillekin aloille. En pelännyt työmäärää, ja niinpä ahkeralla harjoittelulla minusta tuli perinteinen kympin tyttö. Päästyäni sisään yliopistoon arvosanat kuitenkin menettivät merkityksensä. Mitä muuta lukiovuosien aherruksesta jäi lopulta käteen? Toki hyvä matemaattinen pohja ja loogista päättelykykyä, mutta matematiikan opiskelu harjaannutti myös rutkasti muita, arvokkaita taitoja elämään.

Oma alani, arkkitehtuuri, on luovaa ongelmanratkaisua parhaimmillaan. Myös opintojani voisi kuvailla ongelmalähtöiseksi oppimiseksi, aivan, kuten matematiikankin opiskelua. Esimerkki suunnittelijan ongelmasta voisi olla vaikkapa taloudellisesti tuottavan, elinkaareltaan kestävän, viihtyisän ja rakennuspaikkaan sopivan asuinkerrostalon suunnittelu. Tyypillisesti suunnittelijan onkin hallittava monta asiaa yhtä aikaa, eikä lopputulokseen ole olemassa yhtä oikeaa ratkaisua. Aina polku oivallukseen ei ole mutkaton, vaan ratkaisu muodostuu lukuisten välivaiheiden kautta. Ongelmien välttelyllä ei kuitenkaan synny tulosta! Sen sijaan koen usein ongelmat positiivisena asiana, mahdollisuutena ratkaisuun.

Matematiikan opiskelu on opettanut myös tiedon etsimistä ja soveltamista. Lukiossa opituista kaavoista ja teorioista muodostui suurempia kokonaisuuksia, joita ymmärtämällä ratkesivat vaikeimmatkin soveltavat laskutehtävät. Arkkitehdin työssä on löydettävä oikeat materiaalit, rakenteet ja muotokieli palvelemaan toimeksiantoa, noudatettava rakennusmääräyksiä sekä hallittava vielä hankkeen viestintä, tiedonhallinta ja talouskin ­– huomioitavia seikkoja voisi luetella varmasti kymmenittäin. Matematiikan kautta harjoittelemani tarkkuus ja järjestelmällisyys ovatkin osoittautuneet tärkeiksi ominaisuuksiksi myös arkkitehdille.

Opiskelupaikka arkkitehtuurin tutkinto-ohjelmaan aukesi vasta kolmannella yrityksellä, joten ilman sinnikkyttä ja määrätietoisuutta en seisoisi nyt tässä. Osittain nuo ominaisuudet ovat varmasti tulleet jo äidinmaidossa, mutta matematiikan opiskelu on opettanut myös tekemään töitä tavoitteideni saavuttamiseksi. Välillä eteen tulleet haasteet ovat tuntuneet ylitsepääsemättömiltä, mutta tuskin kukaan menestynyt ja tavoitteisiinsa päässyt henkilö on kokenut matkaansa lastenleikiksi. Haasteiden jälkeen onnistumiset ovat tuntuneet entistäkin paremmilta!

Kahta viimeistä oppia pidän kaikista tärkeimpinä. Matematiikassa – ja ­ elämässä ihan yleisestikin – saa, ja kuuluu tehdä virheitä. Usein rohkeasti sovellettu ja silti pieleen mennyt lasku opettaa enemmän, kuin kaverilta luntattu vastaus. Toki vääristä tuloksista vähennetään kokeissa pisteitä, mutta koulu on turvallinen ympäristö epäonnistua. Virheiden tekeminen on inhimillistä, ja ilman kokeilemista ei synny ratkaisuja.

Kun omat tiedot ja taidot loppuvat kesken, ei ongelmien kanssa kannata jäädä yksin pähkäilemään. Kuten matematiikan tunneillakin, apua voi kysyä opettajilta, muilta opiskelijoilta tai työkavereilta. Olen oppinut, että avun pyytäminen ei ole noloa. Jos et itse tiedä, kysy! Yhdessä löydetty vastaus ja onnistumisen jakaminen tuottavat aina tuplasti iloa.

Laura Pasanen on 3. vuoden arkkitehtiopiskelija Tampereen teknillisestä yliopistosta. Laura on toiminut viimeisen vuoden ajan päätoimittajana Tekniikan Kutsu -blogissa, jonka tarkoituksena on kannustaa erityisesti tyttöjä tekniikan alalle.