Uusimmat

Mari Laurenius: Matematiikan voi oppia oppimisen esteistä huolimatta

Aamu on aurinkoinen ja lämmin, vaikka jännitystä on ilmassa. Tänään uudet ekaluokkalaiset astelevat kouluun ensimmäistä kertaa. Niin myös Liisa ja Petteri. Liisa kulkee jännittyneenä hieman vitkastellen, huomaa matkalla nurmikolla kasvavat hauskat kukkaset ja oranssinkirjavan perhosen. Petteri astelee rivakasti keskittyneen näköisenä pian perille ja tietää nyt, että hänen koulumatkansa koostuu 75 askelparista.

Petteri on laskenut pienen ikänsä kaikkea ja kaikkia. Hän on aina kiinnittänyt huomion lukumääriin ja numeroihin. Liisa sen sijaan piirtelee mielellään ja hallitsee värit. Omenat ovat Liisalle kauniin punaisia kun taas Petteri näkee seitsemän omenaa.

Molemmat aloittavat ensimmäisen luokan innoissaan odottaen uuden oppimista. Puolen vuoden päästä Liisa on ymmällään, eikä ymmärrä mitenkään, miten 1+2 voi olla 3. Petteri sen sijaan selviytyy tehtävistä helposti ja nopeasti. Hänen ainoa uhkansa onkin turhautuminen liian hitaaseen tahtiin ja tylsiin, samaa toistaviin tehtäviin. Liisan ja Petterin osaamisero on huikea ja valitettavasti koulutien päätyttyä se on vielä suurempi. Koulu ei pysty auttamaan riittävästi matematiikan oppimisvaikeuksista kärsivää Liisaa. Liisa käy kyllä erityisopettajalla, mutta ei riittävän usein. Erityisopettajakin lopulta sammuttaa vain akuuttia tulipaloa ja yrittää saada Liisan jotenkuten selviytymään käsillä olevista aihealueista. Meistä jokainen tietää, ettei matematiikkaa niin opita. Liisa on hämmentynyt ja ahdistunut. Hän yrittää keksiä erilaisia strategioita selviytyäkseen matematiikan tehtävistä. Kertolaskut hän oppii helposti. Niinpä hän kokemuksesta rohkaistuneena yrittää opetella kaikki laskut ulkoa ennen kokeita vain epäonnistuakseen jälleen. Lopulta Liisa on oppinut yhden asian oikein hyvin. Se on hojks-palavereissa vuosittain toistettu kommentti siitä, että Liisa ei matematiikkaa opi.

Petteri lukee lukiossa pitkän matematiikan. Liisa suoriutuu rimaa hipoen lyhyestä matematiikasta, jos ylipäätään pääsee lukioon. Liisa on kuitenkin fiksu tyttö ja pärjää hyvin lukuaineissa ja kielissä. Onneksi ylioppilaskirjoituksissa ei ole pakko kirjoittaa matematiikkaa.

Työelämä on muuttunut. Osaamisen vaateet ovat lisääntyneet. Siinä missä sata vuotta sitten töitä löysi hyvin ilman lukutaitoa, oli se vähimmäisedellytys 50 vuotta sitten. Tänään lisääntyy matemaattisen osaamisen tarve. Saako Liisa koskaan töitä?

Onneksi Liisan kaltaisten lasten oppimisen esteet yleensä hälvenevät aikuistuessa. Nyt Liisa voi jo oppia matematiikan ihan hyvin. Enää ongelmaksi muodostuu uskomus, joka on taottu vahvaksi osaksi Liisan identiteettiä; hän ei voi oppia matematiikkaa.

Tarina on fiktiivinen, joskin perustuu kokemuksiini lasten matematiikan osaamisesta ja oppimisesta. Tilastollisesti joka luokalle riittää yksi Liisa. Sukupuolella ei ole merkitystä. Nimet voisivat olla toisinkin päin.

Minä itse opin matematiikkaa helposti ja luin pitkän matematiikan vain siksi, että koin sen helpoimmaksi tavaksi suoriutua lukiosta. Sen jälkeen matematiikka jäi, kunnes olin yhden pienen ”Liisan” äiti. Teimme tuntikausia yhdessä kotitehtäviä, ja minä parhaani mukaan selitin asioita, joista en voinut itse ymmärtää sitä, miten lapseni ei ymmärrä. Olin vanhempana ja äitinä avuton ja epätoivoinen. Miten niin en voi muka auttaa lastani? Asiat johtivat toiseen ja kouluttauduin erityisopettajaksi, kävin kursseja ja koulutuksia ymmärtääkseni, mistä oikein on kyse, silloin kun ei ymmärrä matematiikkaa.

Sydämeni asia on auttaa näitä pieniä Liisoja ja vähän isompiakin. Kun nuori aikuinen tulee luokseni ja kertoo Liisan kaltaisen tarinan, mutta nyt haluaisi selättää vaikeutensa päästäkseen sairaanhoitajaksi, on hän ylittänyt rohkeasti jo ison kynnyksen, sen, ettei hän voi muka koskaan oppia matematiikkaa. Onkin mahtavaa olla osana tarinaa, jossa tuo väite todistetaan vääräksi. Toinen minulle tärkeä missio on saada vanhemmat ymmärtämään, miten heidän esimerkillään on suuri merkitys, miten vanhemmat voivat auttaa oppimisvaikeuksista lasta ja ennaltaehkäistä näitä vaikeuksia helpoin ja yksinkertaisin keinoin, kunhan tietää, mitä tekee. Toivon, ettei yksikään vanhempi kokisi samaa avuttomuutta ja epätietoisuutta. Toivon, että he jaksaisivat uskoa lapseensa, pitää yllä oppimisen riemua ja vahtia, ettei kukaan pääse opettamaan lapselle ’sinähän et tätä opi’ -asennetta.

Jokainen voi oppia matematiikan - toiset ennemmin, toiset myöhemmin.

Mari Laurenius on erityisopettaja ja yrittäjä yrityksessä Oppidoo Oy. Hän on paneutunut erityisesti matematiikan oppimisvaikeuksien kuntouttamiseen.

#matematiikka100