Uusimmat

100 000 euroa Suomen inspiroivimmalle teknologian kehittäjälle

13.3.2017

Teknologiapalkinto on Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi jaettava palkinto yksilölle tai ryhmälle, joka inspiroi meitä pysymään kehityksen etujoukoissa. Kuka teknologia-alan edelläkävijä muuttaa maailmaa ja tarjoaa ratkaisuja kiperiin haasteisiin? Kenen työstä on vastaansanomatonta hyötyä Suomelle?

Tekniikan edistämissäätiön ja Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön yhdessä myöntämä 100 000 euron Teknologiapalkinto tekee näkyväksi teknologian merkitystä hyvinvointimme rakentamisessa. Palkinto jaetaan 5.6.2017 Helsingissä Finlandia-talolla.

Ehdota palkinnonsaajaa huhtikuun loppuun mennessä

Palkinnonsaajaa ehdotetaan teknologiapalkinto.fi -sivuston kautta 30.4.2017 mennessä. Nelihenkinen palkintolautakunta valitsee voittajan.

“Toivon, että ehdokkaita tulisi laajasti sekä elinkeinoelämästä että tutkimusmaailmasta. Ihmiselämän laadun parantaminen, vaikuttavuus, kansainvälisyys ja uutuus ovat mielestäni tärkeitä kriteerejä ehdokkaille. Olisi hienoa, jos voisimme nostaa esiin kokonaan uuden tahon, jonka nimi ei olisi vielä ihmisten huulilla,” sanoo palkintolautakunnan jäsen professori Yrjö Neuvo.

Palkinto myönnetään henkilölle tai ryhmälle, joka rakentaa teknologian avulla parempaa tulevaisuutta. Palkinnonsaaja voi olla miltä tahansa teknologian alalta ja hän voi työskennellä niin tutkimuksessa kuin elinkeinoelämässäkin. Yhteisössään palkinnonsaaja toimii teknologisen kehityksen sanansaattajana. ”Parhaimmillaan voittajalla on vaikutus tai ainutlaatuinen ratkaisu globaalisti merkittävään haasteeseen, kuten oppimiseen, terveydenhuoltoon tai perinteisen teollisuuden kuten energia-alan uudistumiseen,” toteaa palkintolautakunnan jäsen, yrittäjä ja pääomasijoittaja Inka Mero.

“Odotamme, että voisimme nostaa esiin uusien teknologisten läpimurtojen tekijöitä. Pidän tärkeänä vaikuttavuutta suomalaisen teollisuuden elinvoimaisuuteen pitkällä aikavälillä,” kertoo palkintolautakunnan jäsen, tekniikan tohtori JT Bergqvist.

Lisätietoja:

Laura Juvonen, TkT
Toimitusjohtaja, Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö
Asiamies, Tekniikan edistämissäätiö
0405896263
laura.juvonen@teknologiateollisuus.fi

www.teknologiapalkinto.fi